Blogit Kunnanvaltuutettujen Blogi

Leila Ahlqvist: Uutta kaupunkia kohti?

Aurinko paahtoi kuumasti viiden aikaan tiistai-iltapäivällä. Oli vaihteeksi ihanan aurinkoista. Kesästä en ole valittanut ainuttakaan päivää, on sitten sateista tai poutaa – luonto niin kaunista ja kesä on ihanaa aikaa.

Ajatukset ovat kääntyneet jo työn alkamiseen ja vapaus tehdä asioita oman aikataulun mukaan tulee tiensä päähän. Johan sitä on nelisen viikkoa ollutkin ihan omaa aikaa järjestellä työpapereita ja materiaaleja syksyä varten ja tehdä muutakin. Tytärkin kotona, joka itsessään on tosi hienoa. Hänelle kesä toi mieluisan uutisen. Jatko-opiskelupaikka yliopistossa Jyväskylässä oli kuin lottovoitto. Viidentoista opiskelijan joukkoon pääsy oli tervetullut uutinen, koska kilpajuoksu yliopistoon on yleinen tiedossa oleva realiteetti. Lämpimin ajatuksin tyttäreni kiitti mielessään Lopen lukion äidinkielen opettajaansa siitä, että yliopiston sisäänpääsykokeessa kirjallisuuden kaikki perusasiat olivat iskostuneet merkityksellisinä mieleen ja auttoivat koekysymyksissä.

Lopella käy vilkas keskustelu kuntaliitosasiasta. Postilaatikkoonkin kolahti esite, joka kertoo suunnitelmasta kohti uutta kaupunkia. Esitteessä liitoksen tavoitteet perustuvat tasa-arvolle, tasapuolisuudelle ja alueelliselle kehittämiselle. Kaikki muu onkin yleistä jargonia, johon ei voi myöhemmin juridisesti lupauksena mitenkään vedota. Ihmettelen suuresti, miten liittymistä perustellaan vahvasti meillä palveluiden laadun ja saatavuuden parantumisella?Mitä se käytännössä tarkoittaa vaikkapa pilpalalaiselle asukkaalle? Mikä muuttuu nykyisestä? Mitä on kylien omista vahvuuksista lähtevä kaupungin tasapuolinen suunnittelu ja kehittäminen? Mikä on esim. Lopen kirkonkylän oma vahvuus? Haja-asutusalueiden palveluita ei missään – isossa eikä pienessä kunnassa – koskaan ole runsaskätisesti kehitetty. Kokeiluja oli meilläkin esim. aiempana kesänä Launosten julkisen liikenteen kokeilu, joka kehittämisajatus kannattamattomuudessaan kuivui lopulta kokoon. Ei tullut minkäänlaisia perusteita lisätä liikennettä. Kannattamattomat linjat, on kunta mikä hyvänsä, eivät tule onnistumaan, koska talous määrittää mahdollisuudet. Kuntaliitokseen ei ainakaan julkisten liikenneyhteyksien perustalta ole mitään mieltä lähteä. Kun ylimääräistä rahaa ei ole, ei liikennöinti onnistu pienellä väestöpohjalla, vaikka kuinka paljon olisi halua.

Keväällä, terveyskeskuksessa asioidessani, olin todistamassa haikeana vuodeosaston tyhjenemistä ja viimeisten kalusteiden muuttoa hoito-osastolta kohti Riihimäen aluesairaalaa. Samalla kun tehokas ja kodikas sairasosasto sulkeutui, sen pitkäaikaiset potilaat kuljetettiin Riihimäelle, jonne monen potilaan perheenjäsenen tai ystävän tervehdyskäynti ja vierailu joko vähenee etäisyyden vuoksi tai tulee lähes mahdottomaksi toteuttaa päivittäin. Siirtoa puolustettiin lääkäripalveluiden saatavuudella ympäri vuorokauden. Kokemukseni mukaan Riihimäen akuuttiosastonkaan lääkäripalvelut eivät ole automaattisesti saatavissa ympäri vuorokauden vaan aikaa voi kulua useita tunteja siihen, kun lääkäri saapuu osastolle. Normaalisti lääkäri on päivisin kierroksella osastolla, mutta muuten muualla sairaalassa. Tämä on koettu usean kerran äitini hoidossa esim. aivoinfarktipotilaana.

Miten esim. kotihoidossa olevien ikäihmisten, pitkäaikaissairaiden tai äkillisesti sairastuneen nopea lääkäripalvelujen tarve turvataan päiväaikaan, kun päivystys siirtyisi Riihimäelle? Apu on silloin todella kaukana ja ainoastaan onni ratkaisee sen, saadaanko apu oikeaan aikaan potilaalle. Miten vastataan tavallisen kuntalaisen äkilliseen lääkäripalvelutarpeeseen päiväaikaan?

Oma äitini oli Lopen terveyskeskuksen osastolla hoidossa muutaman päivän sairaalabakteeri- ja lisäinfektion vuoksi viime vuonna. Oli ihana käydä katsomassa häntä lähellä kotia ja kokea, miten osasto huokui myönteistä ja asiantuntevaa työstään ylpeää henkilökuntaa. Henkilöstö ei ollut linnoittautuneena toimistoonsa tai kiireisen tuntuisena tehtävissään vaan osastolla voi hengittää tuntematta ahdistavaa kiirettä tai tiellä olemisen pelkoa. Potilas kohdattiin rauhallisesti ja lämmöllä.

Infektioiden hoidossa Lopen terveyskeskuksen vuodeosasto oli esimerkillisen tehokas. Sieltä kotiutettiin potilaat asiantuntevan laadukkaan hoidon ansiosta terveenä paljon nopeammin kuin mistään muusta yksiköstä, julisti osastonhoitaja ylpeänä. Yhteisöllinen tunnelma, potilasta huomioivat kiireettömät hoitorutiinit ja hoitajan henkinen läsnäolo olivat äitinikin turvallisuuden takaajana osastohoidossa. Se toi levollisen tunnelman meille omaisille. Pieni yksikkö voi olla myös laadukas ja tehokas. Säästöä voi joskus tuoda enemmänkin pienen lähellä olevan hoidon tehokkuus kuin suuret volyymit ja yksiköiden etäisyys asiakkaista ja potilaista.

Nyt, paljon myöhemmin, voi Aamupostista lukea, miten aluesairaalaan siirretyt Hausjärven ja Lopen potilaat lisäsivät Riihimäen osastojen työtaakan maksimiin. Tehokkuus toteutetaan niukin henkilöstöresurssein. Sairauspoissaolot ovat henkilöstöllä lisääntyneet roimasti. Vakituinen työssä oleva hoitohenkilöstö on todella kovilla sijaisten perehdyttämisessä ja oman työn hoitamisessa. He uupuvat ja sairauslomat lisääntyvät. Hoidon laatuun ei voi luottaa, mikäli sijaisia on runsaasti. Ns. ”työtapaturmia”, tietokatkoksia ja henkilökohtaisen kohtaamisen turvaamista ei voida taata enää tässä epäinhimillisessä liukuhihnatyössä. Kiire ajaa työn tekemiseen ”vain työnä” ei sydämellä tehtävänä kutsumuksena.

Lopen terveyskeskuksen palvelut on määritelty kuntien yhdistymissopimuksessa siten, että päivystys siirtyy Riihimäelle ja vain ajanvarauskäynnit säilyvät Lopella. Olen niin usein joutunut itse turvautumaan päivystyksen palveluihin, että tiedän, mistä puhun. Olisi ollut tosi raskasta joka kerta suunnata Riihimäen päivystyksen ruuhkaiseen vastaanottoon. Päivystyksen säilyminen samoin kuin ajanvarauskäyntien säilyttäminen laboratorion ohessa Lopella ovat ainoa tehokas ja laadukas toimenpide terveydenhoitopalveluidemme turvaamiseksi. Kustannustehokkuus tulee myös siitä, kun hoito voidaan aloittaa mahdollisimman nopeaan kriittisissä tapauksissa. Asiantunteva henkilöstö tekee Lopella hyvää kiitettävää asiakastyötä.

Miten vanhukset, työssäkäyvät tai pienten lasten vanhemmat organisoivat päivystyskäynnit, jos perheessä on useampi lapsi, sairaus on äkillinen ja vakava tai käytössä ei ole omaa autoa? On käsittämätöntä olettaa, että terveyspalvelut ovat laadukkaita, mikäli ne viedään pois sieltä, missä niitä tarvitaan. Mikäli päivystys poistuu, on helppoa poistaa ajanvarauslääkäripalvelutkin. Sen jälkeen tulee laboratorion tarpeellisuus puntariin ja niinpä meillä ei enää ole mitään taetta saada näitä säilymään.

Eräs tärkeä huomio tulee myös ottaa esiin ja siihen tulee meidän kuntalaisten itse reagoida. Usein vastaanotolla odotellessani olen huomannut, että lääkäri huutaa turhaan nimiä vastanotolle eikä potilasta olekaan paikalla. Meidän kuntalaisten tulee huolehtia varaamastamme ajasta ja sen peruuttamisesta, mikäli emme pääse paikalle. Näinä niukkuuden aikoina on turhauttavaa huomata, että aikoja ei käytetä ja lääkäri joutuu saman päivän aikana useampaankin kertaan odottamaan turhaan ajan varannutta potilasta. Tämä vaikuttaa myös palvelun tarjontaan ja tarpeellisuusperusteeseen. Meidän tulee huolehtia, että käytämme tehokkaasti meille varattuja palveluita. Vain siten saamme ne säilymään.Asiantuntevan lääkärin tietotaito on meitä varten. Huolehtikaamme, että teemme oman osamme.

Päivähoidon ja koulun terveydenhuolto, neuvolatoiminta ja hammaslääkäripalvelut ovat sen jälkeen myös suurennuslasin alla. Missä on laatu ja lähipalvelu, mikäli palvelut poistuvat kauas ja joudumme maksamaan niin matkakustannukset, menetetyn työajan kuin pitkät odotusajatkin palveluihin? Aika on rahaa ja lähipalvelu on siksi todella arvokas palvelu. Puolustetaan lähellä olevien peruspalveluiden säilymistä tehokkaasti kuntaliitoskysymystä ratkaistaessa.

Taloudesta: Lopelle ei ole mielestäni mitään hyötyä liittyä Riihimäkeen, jonka taloutta on hoidettu leväperäisesti niin, ettei edes oma hallinto tiedä, mitkä todelliset vertailukelpoiset tunnusluvut ovat. Selvityksessä esitetyt tunnusluvut ovat osin virheellisiä ja vievät ajatuksia väärille urille, koska Riihimäen tilinpäätöksen todellista tilaa ei tiedä kukaan. Tästä on kirjoitettu runsaasti lehdistössä. Myös päätöksentekoon vaikuttamismahdollisuudet ns. Suur-Riihimäessä ovat sopimusajan jälkeen kyseenalaisia liittyville pikkukunnille. Tästä on ollut Riihimäen valtuuston jäsenillä jo kärkeviä kannanottoja ja mielestäni varmaa on se, ettei esim. Lopella ole enää mahdollisuuksia vaikuttaa juuri mihinkään sen jälkeen kun sopimuskausi umpeutuu. Lopen puolestapuhujia on silloin liian vähän valtuustossa. Silloin puhuu vain Riihimäki, raha ja tottakai kannattavuus.

Yhdistymisen myötä loppilaisten kiinteistöjen hinnat romahtavat ja talon kaupantekohetkellä saattaa käydä niin, että myyntihinnasta myyjälle jää käteen vain erotuksena tulevaa lainaosuutta pankkiin. On turha puhua, että kiinteistöjen hinta pysyy edes entisellään, mikäli Lopesta tulisi Riihimäen sivukylä. Siinä ei auta yhteisliikennelippu, pienen paikkakunnan vahvuuksien esittäminen eikä yhä harvenevat kannattamattomat palveluliikenteen tai julkisen liikenteen palvelut, vähenevät lähipalvelut ja lamaantunut yrittäminen Lopen seudulla.

Sitten hiukan ”huoltosuhdekeskustelusta”. Väestön ikääntyminen nähdään näköjään aina kunnalle rasitteena – ainakin nuoren polven näkökulmasta. Eläköitymisen maksut on jokainen eläkkeelle jäävä kustantanut omasta pussistaan työelämään tai sen edellytyksiin osallistuen – olet sitten ollut palkkatyössä, yrittäjänä tai vaikkapa perheenäitinä. Usein loppuun palanut ihminen ei edes ehdi nauttia eläkevuosistaan, kun hän jo muuttaa majaansa tuonpuoleiseen eikä ehdi nauttia maksamistaan eläkevaroista.

Tottahan ikäihmisten terveyspalvelut ja hoidon tarve lisääntyvät ajan myötä, mutta kuka laskee arvon sille, kuinka paljon ikäihmiset huolehtivat nuorten perheiden lastenhoidosta, kodinhoidollisesta avusta, vammaisten hoidosta, omahoitajana sairaalle puolisolleen tai lapselleen ja vaikkapa kolmannen sektorin työsarasta, lähimmäistyöstä ja vapaaehtois- ja järjestötyöstä? Eläkeikäiset aikuiset kuluttavat ja maksavat palvelunsa, kulutuksensa yleensä rahalla. He eivät ole niinkään muovikorttiväestöä, joka elää velaksi tai lainoilla. Ihmettelen suuresti niitä syviä huolestuneita äänenpainoja huoltosuhteesta, jotka eivät näe näitä seikkoja arvona sinänsä tai rahanarvoisena työnä ja yhteiskunnan säästönä. Koko yhteiskuntamme on vinoutunut ajattelemaan, että vain nuori ja terve työpaikan omaava on arvokas ja hyödyllinen. Hallinto painottuu tällä vauhdilla vain nuorten hallinnoksi ja niin heitetään taivaan tuuliin tuo ”hiljainen arvokas tieto”, jota iäkkäämpi väestön osa omaa. Arvokas hiljainen tieto voi olla suuri menetetty pääoma, jota nykypolvi ei huomaa päätöksiä tehdessään.

Nuorten syrjäytyminen maksaa yhteiskunnalle huomattavasti enemmän kuin ikäihmisten palvelut. Tämä tulee keskustelussa tiedostaa ja tämä tulee myös julkisissa toimenpiteissä ottaa erityisten toimenpiteiden kohteeksi. Tehokkaaseen, sosiodynaamiseen opinto-ohjaukseen pitää panostaa perusopetuksessa ja toisella asteella, koska sillä ehkäistään nuorten syrjäytymistä. Lisääntyvä nuorisotyöttömyys, koulutuksesta syrjäytyminen, nuorten päihteet ja mielenterveydestä huolehtiminen tulee ottaa osallistaviksi kärkihankkeiksi kehityksen suuntaa korjattaessa. Ehkä myös tulisi panostaa enemmän tulevien vanhempien perhekasvatukseen?

Oman ikäni edustajana voin sanoa ihmetteleväni sitä, miten nopeasti elämä menee ohitse ja huomaammekin kuuluvamme iäkkäämpään kansanosaan. Aivot toimivat ja osallisuuden halu on olemassa, mutta vaikutusmahdollisuudet kapenevat. Siksi tulisi ottaa askeleita hiukan taaksepäin kehityksessä, jossa on unohdettu varteenotettava ikäihmisten osallistuminen yhteiskunnan ylläpitämiseen. Yhteiskunnan tulee käyttää hyväkseen kaikki sen elinkelpoisuutta tukeva kokemus, taito ja tieto. Jokainen ihminen ja jokaisen osallisuus ja mielipide, on sitten nuori tai vanha, on tärkeä.

Olen joskus ajatellut Lopen kohdalla sitä, että voisimme profiloitua esim. seniorikansalaisten viihtyisäksi luontokunnaksi. Meillä on perustaa jo tähän vaikkapa kesäloppilaisten suuren määrän vuoksi. Moni kesäasukas saattaa olla myymässä ikääntyessään kesäpaikkansa ja toivoisi kuitenkin säilyttävänsä mahdollisuuden hyvään puhtaaseen maalaisympäristöön. Sijoittajat voisivat panostaa rakentamisessa viihtyisiin asumiskomplekseihin, -taajama-alueisiin, jossa olisi yhteisöllisesti sijoittuneita omia monipuolisia asumispalveluita ja luonnollisia tiloja yhteistoimintaan, puutarhanhoitoon, eri-ikäisten kohtaamiseen – kaikkeen tarvittavaan. Näiden kohteiden asukkaat kustantaisivat osin haluamansa palvelut. Ajatus lähti siitä, kun eläkkeelle siirtynyt lääkärituttavani tiedusteli, olisiko Lopella tarjolla asumismahdollisuutta esim. maalaistalosta tai kartanosta, jossa hän voisi viettää eläkepäiviään, saada maksua vastaan peruspalveluita (ruoka-, siivous- ja vapaa-ajanpalveluita). Hän oli valmis itse tarjoamaan tarvittavia pieniä lääkäripalveluita yhteisölle ja asuinpaikassaan hän toivoi voivansa harrastaa taiteita ja luonnossa liikkumista tutuissa turvallisissa ympyröissä.

Profiloitumisessa hyviin ideoihin olisi varmasti mahdollisuuksia, mikäli olisi sijoittajia ja rohkeita asiasta innostuneita. Onhan Suomessa olemassa jo yksi tällainen pitäjä, joka on panostanut senioriasumiseen, tarvittaviin monipuolisiin palveluihin ja tuloksena on elinvoimainen vireä kunta. Onhan olemassa ekoyhteisöjä ja muunlaisiakin yhteisöllisiä hankkeita. Tarvitaan vain silmien sulkemisen, menneeseen tuijotuksen sijaan innovoivia ajatuksia ja uudistuspyrkimyksiä. Tällä hetkellä mielialaa masentaa tyhjenevät Lopen keskustan tilat ja joku haaveilee liittymisestä Riihimäkeen onnea tuovana oljenkortena. Onko kunnassamme yritystoiminnalle riittävästi rohkeita tukitahoja ja ennakkoluulottomuutta?

Toinen tärkein keskustelunaihe on se, miten pidämme nuoret kuntamme asukkaina ja vaikuttajina? Asiaan on suhtauduttava vakavasti. Vapaaehtoistyöllä ei nuoria houkutella nuorisotiloihin ja kunnan palveluiden käyttäjiksi. Mitä toimintoja nuoret tarvitsevat ja miten heidät saadaan aktiivisiksi toimijoiksi muutenkin kuin esim. liikuntaharrastuksien kautta tai traktori-, auto- tai mopoajoja järjestävinä kuminkuluttajina urheilukentällä tai koulukeskuksessa. Usein liikuntaharrastus tulee vuoroon vasta sitten, kun aktivoituminen oman elämän vaikuttajaksi on herännyt. Pelkkä näennäinen nuorisovaltuustotoiminta ei innosta nuorisoa toimimaan. Milloin esim. valtuustossa on tiedusteltu nuorten ajatuksia kunnan asioista? Miten meidät vanhemmat ja huoltajat saadaan kiinnostumaan nuorten osallisuudesta, aktivoinnista ja toiminnasta kunnassamme? Kuluuko vanhemmuutemme läsnäolon sijaan arjen ongelmien kanssa painiskelussa, omassa työssämme tai uran luomisessa? Jos ainoat vapaat kokoontumispaikat perusnuorelle ovat S-Marketin sivusta tai Siwan takapiha, niin tilanne on murheellinen. Mistä toimintoja kaikille nuorille? Avoimia virikkeisiä paikkoja, jossa viihdytään (myös niille, jotka istuvat kaupan seinustalla) ja joka voisi myös tuottaa uusia aktiivisia toimijoita?

Tässä ajatuksiani loppilaisena. Toivon hartaasti, että Loppi pysyy Loppena ja yritämme kaikin keinoin uudistaa kuntaamme ja sen palveluita avarakatseisesti. Eri asia sitten on koko maamme tila.

Huolta kannan omalta osaltani siitä, että elinkustannukset ovat kohoamassa todella yli monen, omankin kestorajan. Öljy, sähkö, kiinteistövero, polttoaineet, liikennevakuutusmaksut, lääkkeiden omavastuut ja palveluiden hinnat kohoavat kipurajan yläpuolelle. Yhteiskuntasopimuksesta neuvottelu on todella vaikea pala toteutettavaksi. Talous jakaa meitä selviäjiin, syrjäytyneisiin ja luovuttajiin. Puhutaan työajan pidentämisestä eikä 10 prosentilla työikäisistä ole edes työtä. Työaika ei ole ollut esteenämme viimeisen kolmenkymmenen vuoden tuloksellisuuden tavoittelussa. Onneksi Lopen tilanne työttömyysluvuissa on kiitettävän hyvä. Se on ainoa alueen kunta, jossa työttömyys ei ole lisääntynyt. Mitä jos etsittäisiin ratkaisua taloudellisesta ajattelusta työpaikoilla, työntekijöiden motivaation kohottamisesta sekä työyhteisöjen työhyvinvoinnin kehittämisestä ja osallisuuden lisäämisestä työajan pidentämisen sijaan. Se on avain työtehokkuuden parantamiseen. Lyhemmälläkin työajalla voidaan saada enemmän aikaan, sen on todistanut moni perheyritys, joka on sijoittanut paljon osallisuuden ja vastuun jakamiseen. Ammattiopintojenkin uusi opetussuunnitelma mittaa nykyään osaamista osaamispistein – ei ajan kuluttamista ja opintoviikkoja. Samaa voitaisiin kehittää työelämässä. Tehokkuuden ja onnistumisen sekä tuottavuuden kohonneet luvut voisivat olla pelkän työajan mittaamista ja tarkastelua tärkeimpiä arvoja.

Kaikki lähtee perusasioista ja jo nuorien tukemisesta työelämään. Kun esimerkiksi nuoren kesätyöpaikan henki on se, että esimies kehuskelee rahoillaan, henkilöstö puhuu pahaa toinen toisistaan, perehdytys on lapsenkengissä, palaute on vain negatiivista ja moittivaa jopa alentavaa tai kun työyhteisön tapa on ilmaista pelkästään negatiivisia asioita niin, miten tästä päästäisiin tehokkaaseen laadukkaaseen ja kannustavaan työn suorittamiseen, jossa työn tekijä voisi turvallisin mielin innolla tuoda kaiken osaamisensa työyhteisön hyväksi ja työn eteen? Varsinkin kun nuori on ahkera, täsmällinen, haluaa oppia ja kantaa vastuuta työstään.
Että tällaista tänä armon kesänä 2015. Kaikille hyvää loppukesää ja iloista sekä turvallista kouluvuoden alkua lapsille, nuorille ja koko kouluväelle ja eritoten perheille. Hyvä laadukas koulutus ja osallisuus antavat edellytykset parempaan yhteiskunnan tulevaisuuteen.

Terveisin

Leila Ahlqvist


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 1 Kyllä 0 Ei 1

Kommentit on suljettu.